keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Laminaatit ja laatat

Raksahommat ovat edistyneet vauhdilla tällä viikolla. Laatoitukset aloitettiin maanantaina ja myös laminaatteja laitettiin. Nyt kaikki laatoitukset on tehty saumauksia lukuunottamatta ja laminaatitkin puuttuu enää vain olohuoneesta. Ikkunanpielilistat on laitettu myös paikoilleen ja makuuhuoneiden osalta myös lattialistat. Tänään saapui myös puhallusvillat.


kodinhoitohuone


keittiön lattiaa

wc
eteinen


torstai 18. lokakuuta 2012

Tapetit seinissä

Eilen ahkeroitiin tapetit seiniin. Tässä muutama kuva niistä.


Olohuoneen ja ruokailutilan seiniin laitettiin harmaasävyinen "raidallinen" tapetti, jossa hieman helmiäishohtoa mukana.



Molempiin makuuhuoneisiin tuli yhdelle seinälle tätä tapettia, kuvia vain ei oikein saatu otettua. Toinen makuuhuone on kiintokalusteita täynnä.

perjantai 12. lokakuuta 2012

Maalaushommia ja vesieristykset

Talon pohjamaalaus on saatu tehtyä ja pintamaalauksenkin osalta enää viimeiset seinät maalaamatta. Ensi viikolla laitamme muutamiin seiniin vielä tapetit jonka jälkeen sisäseinät ovatkin pinnoiltaan valmiina. Vesieristeet on myös käyty jo seiniin laittamassa, alimmassa kuvassa kylpyhuonetta eristyksen laiton jälkeen.







tiistai 2. lokakuuta 2012

Maalämpöpumpun asennus

Tänään aloitettiin maalämpöpumpun asentaminen. Sen parissa kuluu muutama päivä. 
Viimeisen päivityksen jälkeen meillä on tasoitettu seiniä ja kattoa. Tasoitukset ja roiskekatto pitäisi olla viikon lopussa valmiina ja ensi viikolla aloittelemme seinien maalauksia ja tapetointeja.
Lisää kuvia laitellaan taas kun saadaan enemmän hommia tehtyä.


Alpha Innotec 6kw maalämpöpumppu

tasoituksia


Ensimmäisiä kertoja ollaan jo takkaakin päästy pienellä liekillä lämmittämään.
Ollaan tässä samaan aikaan myös laatta- ja laminaattivalintoja alettu tehdä. Ensi viikolla vko 41, pitäisi tulla puhallusvillat taloon ja varastoon. Viikolla 43 olisi tarkoitus aloittaa laatoitustyöt.